Joululomaa ja uutta lukukautta

Täällä sitä ollaan edelleen, vaikkei blogin aktiivisuuden perusteella ehkä niin uskoisi. Kirjoitin viimeksi joulukuussa – huhhuh! Tässä kirjoituksessa on pikakertaus menneiden kuukausien tapahtumista. Toivottavasti ehdin lähiaikoina kirjoitella joistakin kokemuksista tarkemmin ja kertoa vähän siitä, miltä Amerikassa asuminen tuntuu. Aika on kulunut siivillä, ja olen päässyt tekemään kivoja juttuja. Kiitos Fulbright! Tässä siis viime kuukausien kohokohtia:

6.–10.12.
Joulukuun alussa osallistuin Fulbright-järjestön Mid-Year-konferenssiin Washington D.C.:ssä. Siellä olivat paikalla kaikki 400 tällä hetkellä Yhdysvalloissa olevaa Fulbright FLTA:ta eli omaa äidinkieltään opettavaa stipendiaattia. Puitteet olivat todella hienot: konferenssi järjestettiin Yhdysvaltain pääkaupungin keskustassa mukavassa konferenssihotellissa, ja luentojen ja työpajojen välissä ehdimme vähän kierrellä pääkaupungin turistikohteissa, ja pääsinpä jopa olympialaisten mainosvideoon (kohta 0:44).

Oli ihanaa nähdä Arkansasin tuttuja, ja osa luennoista oli todella mielenkiintoisia. Osa toisaalta oli aika tylsiä, vaikka yleensä tykkään istua luennoilla. Välillä tuntui vähän meidän osallistujien aliarvioinnilta, sillä esimerkiksi osallistujien esitelmien aiheet olivat ”ensimmäinen lukukauteni” ja ”toimiva opetusmetodi”. En itse hakenut pitämään esitelmää, vaikka olisihan siitä saanut CV-merkinnän. Sen sijaan pidimme toisen suomalaisen FLTA:n, Kristiinan, kanssa Suomi-pöytää kulttuurimessuilla, mikä oli hauskaa.



Olin Washingtonissa Suomen itsenäisyyspäivänä, mitä aluksi harmittelin: missasinhan Minneapolisin Suomi 100 -gaalan. Pääsin kuitenkin ohjaajani kautta osallistumaan Washingtonin suurlähetystön itsenäisyyspäivän juhlaan, mikä olikin todella hieno kokemus. Kaikkea sitä pääsee kokemaan, kun sattuu olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan!




10.–18.12.
Olin Minneapolisissa ainoastaan viikon ajan palattuani kotiin D.C.:stä. Sinä aikana loppui lukukausi ja hoidin viimeiset velvollisuudet opettajana sekä opiskelijana. Maanantaina 18.12. kävin aamulla kahdessa tentissä ja illalla suuntasinkin jo lentokentälle. Viikko oli kiireinen ja odotuksentäyteinen. Oli kivaa, kun oli jännittävä loma edessä, mutta oikeasti olin vähän haikeaa, että syksyn lukukausi oli ohi.


18.12.–6.1.
Joululoman aikana taisin tehdä elämäni reissun – en ole ikinä matkustanut noin kauaa enkä noin pitkää matkaa enkä käyttänyt noin paljon rahaa. Tuskin tulen enää tekemään yhtä isoa reissua. Kuten aiemmin kirjoitin, matkustin pietarilaisen ystäväni Olgan kanssa ympäri Yhdysvaltain länsirannikkoa.

Grand Canyon

Vietimme aikaa neljässä eri kaupungissa, jotka kaikki olivat keskenään aivan erilaisia: Las Vegas oli kaikesta älyttömyydessä hauska paikka vierailla. Los Angeles oli ärsyttävän laaja ja välillä aika ikävä paikka, mutta pääsimme käymään esimerkiksi Warner Brosin studiolla. San Francisco oli todella kaunis kaupunki ja ihanan elävä – ja aivan erilainen kuin L.A. Seattle taas oli luonnoltaan ihanan samanlainen kuin Suomi, ja kaupunkinakin Seattle oli todella kiva.

Kerron joululoman reissusta vähän lisää toisessa postauksessa – pysykää kuulolla.



6.–15.1. 
Samana iltana, kun palasin Seattlesta Minneapolisiin, minun olisi pitänyt tavata rakkaani lentokentällä. SAS:n kone oli kuitenkin mennyt rikki (onneksi sentään kentällä eikä ilmassa), ja Matin tulo viivästyi kaksi päivää. Kahdeksan päivän yhteinen lomalle kutistui kuuteen, mutta olivatpahan ne sitten hyvät kuusi päivää.

Vuokrasimme auton ja kävimme Pohjois-Minnesotassa, minkä lisäksi pyörimme Minneapolisissa ja sen ympäristössä. Viimeisenä iltana, kun Matti oli täällä, katsoimme Minnesota Vikingsien jenkkifutismatsin eräässä baarissa. Ymmärsin vihdoin, miten peli toimii, kun joku selitti säännöt. Se olikin hyvä hetki ymmärtää kyseistä peliä, sillä illan peli oli puolivälierä, jonka Vikings voitti viimeisten sekuntien touchdownilla. Lopetus oli historiallinen ja niin kotijoukkue oli matkalla Super Bowliin, joka järjestettäisiin Minneapolisissa muutaman viikon kuluttua. (Ikävä kyllä viikon päästä Vikings sitten hävisi välierän ja Minneapolisin Super Bowlissa pelasi kaksi muuta joukkuetta.)



16.1.–
Uusi lukukaisi alkoi sitten 16.1. pitkän loman jälkeen. Tällä lukukaudella opetan itsenäisesti suomen kielen keskitason kurssia, mikä on sinänsä kivaa, mutta olen kyllä huomannut, että opittavaa opettamisesta on vielä runsaasti… Lisäksi olen kolmella kurssilla opiskelijana: jatkoin arabian opiskelua ja kaksi muuta kurssia ovat nimeltään ”Emigration, Immigration and Integration. The Nordic Experience” ja ”Sámi culture: Yesterday and Today”. Ensimmäisen kurssin teemana on siis maahanmuutto Pohjoismaista Yhdysvaltoihin 1800-1900-luvuilla sekä maahanmuutto Pohjoismaihin nykyisin. Toisella kurssilla opiskelen saamelaisten kulttuurista monesta näkökulmasta – piti lähteä Atlantin toiselle puolelle, että opin jotakin kotimaisesta vähemmistöstä.

Kurssini ja opetukseni ovat kaikki kivoja, mutta tein kyllä pienen virheen siitä, että otin kaikki kolme kurssia. Päivänä ovat arkena kiireisiä ja todella pitkiä, enkä silti ehdi tehdä kaikkea, mitä pitäisi: en pysty lukemaan kaikkia kursseille asetettuja lukemistoja. Onneksi olen oikeastaan vain kuunteluoppilaana, joten se ei ole niin vaarallista, mutta harmittaa mennä luennoille valmistautumatta. Opetukseni ei kärsi työmäärästä, sillä laitan sen aina etusijalle, mutta vähän kyllä mietityttää, miten saisin aikani riittämään kaikkeen. Nytkin pitäisi mieluummin lukea läksyjä kuin kirjoittaa blogia…



Kaiken arjen kiireen lisäksi olen onnistunut täyttämään myös viikonloppuni kaikenlaisella aktiviteetilla. Olen käynyt Itasca State Parkissa mökkeilemässä, hiihtelemässä ja katsomassa Mississipin alkulähteitä. Lisäksi olen tehnyt leading-kiipeilyklinikan sekä katsonut Super Bowlia kavereiden kanssa. Tänä viikonloppuna olin lisäksi Keskilännen pohjoismaisten kielten ja kulttuurien opiskelijoiden retriitissä mökkeilemässä Wisconsinin osavaltion puolella. Kaikkea sitä on tässä ehtinyt, paitsi rauhoittua kotona. No, ehkä sitä sitten ehtii myöhemmin tässä elämässä.

Ääntämisen opettaminen -työpaja 


Dollarin hävisin



Hollywood Hills

Warner Bros.

Warner Bros.





Seattlen purkkaseinä

Seattle


Twin Peaksista tuttu Snoqualmie Falls -vesiputous

Lenin Seattlessa


Pikku-Mitsu ei ollut ihan paras luontomatkailuauto... 

Lake Superior ei ollut jäässä kovienkaan pakkasten jälkeen.


Kävin tietysti äänestämässä.

Super Bowl -huumaa Minneapolisin downtownissa

Arabian lukua Super Bowlin aikaan

Hiihtoa Itascassa ja Mississipin alkulähteet

Lumikenkäilyä Itascassa

Pohjoismaa-retriitin hiihtolenkki

Valmis muumipalapeli retriitissä ja ylpeät Suomen FLTA:t Kristiina ja Laura

Kommentit

  1. Hyvä Lartsa! Kuulostaa ja näyttää ihan huippukiinnostavalta! Amerikoista löytyis kyllä varmasti kotoisia pikkukaupunkeja vähän isompiakin tutkittavaksi...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kotimatkalla

Ajatuksia Amerikassa asumisesta