Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2017.

Amerikan erikoisuuksia, osa 1

Kuva
eli 15.9.2017 Noniin! On perjantai-ilta, ja istun rauhassa koneen ääressä kämpälläni. Voisin olla tällä hetkellä kansainvälisessä illassa syömässä intialaista herkkuruokaa, mutta tulin lähes suoraan kotiin yliopistolta, sillä uudet kenkäni hankasivat aivan kamalasti ja tunsin kurkkuni vähän kipeäksi. Ei tässä kuitenkaan mitään hätää ole: on mukava rentoutua viikon jälkeen kotona. Aiemmin lupasin, että tässä postauksessa esittelen Amerikan hienouksia ja kummallisuuksia. Tämän tekstin havainnot ovat aika sattumanvaraisia, ja olen keräillyt niitä tämän yhden täällä vietetyn kuukauden aikana. Osa jutuista pätee varmaankin vain Minneapolisiin tai vain tänne lähimpiin asuinalueisiini. Kristiina – Madisonissa oleskeleva suomalainen FLTA – kirjoittelee omista kokemuksistaan blogiinsa , ja hänen blogissaan on hyvin samankaltaisia havaintoja. Yritän olla kopiomatta hänen listaansa, mutta jotain samaa postauksissa varmasti on. Kannattaa lukea tuota Kristiinan blogia! Tästä se lähtee:

Ensimmäisten neljän viikon puuhasteluja

Kuva
eli 10.9.2017* Moi kaikki! On ollut tarkoitus kirjoitella blogia täällä rapakon takana, mutta jotenkin on tullut tehtyä asioita ja istuttua koneella jo muutenkin liikaa, että en ole ehtinyt tai jaksanut kirjoitella. Nyt yritän kuitenkin ottaa ajassa kiinni ja kertoa siitä, mitä olen ehtinyt tekemään. Olen ollut kohta neljä viikkoa Yhdysvaltain maankamaralla, ja alan olla tottunut täällä olemiseen. Tähän mennessä olen käynyt Arkansasissa Fulbright-ohjelman orientaatiossa, hengaillut Minneapolisissa, tutustunut yliopistoon ja ollut ensimmäisillä luennoilla. Tässä tekstissä kerron siitä, mitä olen tehnyt näiden ensimmäisten viikkojen aikana ja joku toinen päivä kirjoittelen Amerikan kummallisuuksista ja hienouksista. Tulin siis tänne Yhdysvaltoihin maanantaina 14.8.2017. Lähdin junalla Joensuusta klo 6.17, lensin Helsingistä Reykjavikin kautta Minneapolisiin ja tulin lentokentältä asunnolleni kahden paikallisen jatko-opiskelijan kanssa. Matka sujui oikein mukavasti, vaikka itkeskel