Kotimatkalla

Täällä sitä ollaan, lentokentällä. Niin vain tämäkin vaihtovuosi on tullut päätökseen. Olen nyt Minneapolisin lentokentällä ja odotan koneeseen pääsyä. 

Vuosi Yhdysvalloissa oli mitä mainioin. Sain kokea ja oppia todella paljon. Pääsin tutustumaan amerikkalaiseen yliopistomaailmaan, löysin ihania ystäviä ja aloitin uuden harrastuksen, seinäkiipeilyn (tai olin kyllä kiipeillyt vähän aiemmin, mutta en niin aktiivisesti). Lisäksi pääsin reissaamaan mitä mielettömimpiin paikkoihin. Joululoman länsirannikon reissulla kävin suurkaupungeissa ja toissapäivänä palasin Minneapolisiin kymmenen päivän roadtripiltä. Ajelimme yhteensä yli 2000 mailia (yli 3000 km) Yellowstonen kansallispuistoon ja takaisin, ja matkan varrella pysähdyimme muissa kansallispuistoissa ja parissa pikkukaupungissa. Lisäksi kävin keväällä lyhyemmissä reissuissa Minnesotan kansallispuistoissa ja Wisconsinin Madisonissa. Los Angelesisiinkin pääsin vielä uudestaan konferenssimatkalle toukokuun alussa. Lisäksi pääsin tekemään kovasti töitä opettajana ja opiskelijana ja näkemään amerikkalaisen (hullun) työkulttuurin. Kiitos tästä kaikesta Fulbright!

– – –




Nyt istun bussissa Suomen maankamaralla. On ihanaa ja todella outoa olla Suomessa. Tien varressa on paljon koivuja ja mäntyjä, ja kaikkialla saa kahviin kauramaitoa. 

Lähetän tämän kirjoituksen tynkänä, koska näin isossa elämänmuutoksessa en osaa oikein sanoa mitään mutta haluan kuitenkin lopettaa blogini jotenkin. Kiitos Amerikka ja ihanaa nähdä sinua Suomi! Kiitos kaikille ihanille ihmisille Minnesotassa ja hei kaikki Suomen tutut, nähdään kohta tässä! 

P.S. Saatan vielä kirjoittaa jotain myöhemmin kesällä, mutta en lupaa mitään.

Ja muuten, minulla on nyt uusi Suomen puhelinnumero: se on sama kuin vanha mutta 050-alku on nyt 040.

Esittelemässä suomen kieltä

Huhtikuun lumimyräkkä

Lunta satoi yhteensä 17 tuumaa

Kiipeily on parasta

Konferenssireissu Los Angelesiin

Konferenssin lisäksi ehdin uida Tyynessä valtameressä

Kesäillan kävelylenkki 

Oatlya vihdoin Minneapolisissa!

Suomen FLTA:t Wisconsinin Madisonissa

The Liquid Zoo -festarilla

Pikkuveli Amerikassa

Mall of America, maailman toisiksi suurin kauppakeskus

Goldy Gopher, yliopiston maskotti

Downtown <3

Minnesota Twins – baseballia, jee (en kyllä edes käynyt katsomassa)

Badlands National Park, Etelä-Dakota

Geysiiri Yellowstone National Parkissa, Wyomingissa

Kuuma lähde Yellostonessa

Grand Canyon of Yellowstone

Roadtripin porukka Montanassa

Theodore Roosevelt National Park, Pohjois-Dakota

Medora Musical – hulluin ja kansallismielisin musikaali, jonka olen nähnyt

Auringonlasku Bismarckissa, Pohjois-Dakotassa

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ajatuksia Amerikassa asumisesta

Joululomaa ja uutta lukukautta